Ддrellд veden luodolla istuen
polviin pддnsд painaneena.
Laineet kolean tuulen syleilyssд
taakkansa saavat kantaakseen.

Nдhnyt on tulta, nдhnyt on kuolemaa
mies petojen kasvattama.
Nдhnyt on hдvityksen kansansa,
nдhnyt mitд ei voi unohtaa.

Taivaille vannonut ikuista vihaa
kantaja miekan ruosteisen.
Kantaja kiven kironnut kuninkaita,
polttanut maat takanaan.

Laaksoihin kдrsimysten,
virtaan vetten katkeruuden.
Polkuja seuraamatta
painon alle musertuen.

Ддrellд veden kurjalla karilla
hahmo raskain aatoksin.
Yksin kiroaa, hiekalle laskee
kiveenhakatun kohtalon.

Ei aukene taivas, ei nouse tuuli,
pilvet rantaa varjostavat.
Hiljaisuudessa kiroaa ja odottaa
matkaaja tyhjддn huomiseen.

Sitд surua ei voi unohtaa,
ei kiveд jalkoihin laskea.

Sitд vihaa ei voi tukahduttaa,
on hulluus kiven painona.