Saapui hдn keskelle hдvityksen
kylддn ammoin niin rauhaisaan.
Katot hehkuivat vдreissд liekkien
ja veri rakkaiden peitti maan.

Vihan nostatti ja kiiri taivaisiin.
Niin moni lieni jo tiellд tuonelaan
vaan he viel' ei veisi hдntд mukanaan.

Vaik' joukkonsa hдn kokosi liki lyцdyistд,
yksin raivonsa vavahdutti julmaa vastusta.
Kai satakunta ruumista hдn polki allensa,
armoa ken sai kohtas' vain kirveen kaulalla.

"Miekanterдt vapauttakaa,
kostuttakaa kylmдд rautaa!
Suokaa heille vihastanne,
hukuttakaa hurmeen virtaan!"

"Kilpien taa piiloutukaa,
pelkurit jo perддntykдд!
Ohitsemme jos mielitte
viimeinenkin hautaan saattakaa!"

Harvatpa kertomaan sддstyivдt,
siksi veri yltyi virtaamaan.
Niin vain aika koitti myцs sankarin
kirjailtu miekka kourassaan
(vaan mies taipumaton veljet rinnallaan
tarustoissa elдд ainiaan).