Askelmilla
(Prologue)

Maailmalle

Kuun vielд varttuessa
kulki kuiskaus pддllд veen kaukaa.
Aallot levotonna lцivдt
vasten sateen pieksemдд rantaa.

Kauan hiljaisia lienneet
salot alla pohjoisen taivaan.
Vain yksinдinen vire tuulen soi.

Keihдs karhunkaatajan
maassa saaliin vierellд vartoi
vaiti suurta laivaa saapuvaa.

Ei kukaan tiennyt nдhdд sarastukseen
ja pдivд laski taas.

Kuulkaa huuto korppien
halki taivaiden,
nдin saapuu tuho jumalten
maailmaamme.

On tullut se aika jolloin auringon pyцrд
veren vuodatuksesta katkeaa.

Liput kauniit liehuen
airut rantakiville astuu.
He miekoin meitд tervehtivдt,
vapaudesta puhua saavat.

Loimet vieraat yllдnsд
puiseen ristiin veriveli tarttuu.
Hдn suden mahdin mielii taltuttaa.

Keihдs karhunkaatajan
vastaan kддrmekieltд nyt nousee
ja iskee lдpi kurjan sydдmen.

Vaan eivдt sankarit enдд nouse raunioille
ja laulumme tuuli vie.

Kuulkaa suru metsien
halki aikojen,
on pyhдt kivet kaadettu
ja kansa voipunut.

Valtaa kuoleman sylistд
uhmaa terдs vдlkkyen.
Tuoni kдsissд jumalten,
maine miehen ikuinen.

Jo syttyvдt nuo soihdut, ne ruumiit kдrventдvдt
ja syyttцmien sielut tuomitaan.
Kuinka riistдvдt he jumalat nyt viereltдmme,
vaikenevat tuhannet edessд murhaajan.

Kirveenkuva rinnalla
karhun lailla taistellen,
Ukon voima sydдmessд
vielд kaatuu viimeinen.