Tддl' lakeuksilla Pohjolan he asustelivat,
muuan pakanakansa lдhes unhoon vaipunut.
ne vimmaiset, jotka veljiдnsд puolustivat,
he, joita kastettu ei aikonutkaan tunnustaa.

He valloittivat, ryцstelivдt kunniaksensa
ja etenivдt voittoisasti perддntymдttд.
Vaan samat aikeet toisella, heitд pahemmalla;
vihollisen vanhan saarella saivat kohdata.

Koskaan eivдt he uhkaa vдistдneet,
tarttuivat kirveisiinsд jumalten.
Vastus kuitenkin vahvistuneena
pддttдnyt oli heidдt musertaa.

Oli kддntyvд uusi sivu
taistelussa ruttoa vastaan.
Eihдn kunniaa voi saavuttaa
jos jдttдд kokematta kuoleman.

...jддtyi verensд hankeen.

Valtakautensa lepдд nyt pohjassa –
ylvдs liekki sammui, vaan silti
voittaja saa hдpeдд kantaa:
he hukuttivat myцs kunnian.

Nyt valtaistuimella istuu vддrд kuningas,
nдlkдisten petojen kaitsija, peto itsekin.
Vaan alistettu kansa tuo ei koskaan katoa;
voi menneisyyteen itse"mme emme unhoittaa.

On aika pysдhtynyt.